Banner

Kaiuttimien valmistaminen rakennussarjasta

Näillä sivuilla esittelen kaksi erilaista kaiutinprojektia, jotka on toteutettu rakennussarjan pohjalta. Kerron taustaa siitä kuinka päädyin valmistamaan kaiuttimet rakennussarjasta sekä jaan kokemuksia rakennusvaiheen varrelta. Mukana myös valokuvia muistakin HiFi- rakennussarjojen kaiutinmalleista joihin olen päässyt tutustumaan vuosien aikana.

Uusien kaiuttimien hankkiminen on musiikinkuuntelijalle mieluinen tehtävä. Niiden valitseminen ei välttämättä olekaan niin yksinkertaista ja helppoa kuin luulisi. Hyvä äänentoisto ja tyylikäs ulkomuoto ovat tekijöitä joita tavoitellaan. Tällöin ollaan varsin haastavan tehtävän edessä.
Toivon että saat sivustoltani ajatuksia ja sellaista tietoa, mita voit itse hyödyntää omissa kaiutinvalinoissasi.

Rakennussarjat perustuvat Pekka Tuomelan suunnitelmiin ja julkaisemiin ohjeisiin.